Nelli Matula 
Pop / Contemporary R&B / Mainstream Pop
Valovoimainen pop-artisti Nelli Matula on julkaissut uransa aikana kaksi albumia, jotka molemmat ovat ylittäneet kuunteluillaan platinarajan. Hän on ollut Emma Gaalassa ehdolla yhteensä kuusi kertaa muun muassa Vuoden tulokas, pop ja naisartisti -kategorioissa. Vakuuttavasta lavakarismastaan ja esiintymistaidoistaan tunnetun artistin isoimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa tuplaplatinarajaa lähentelevä Lemmikki, platinaa striimanneet Koske ja Tulevaisuuteen sekä kultarajan ylittänyt Limbo.
Nellin artistiura on edennyt nousujohteisesti kunkin julkaisun myötä. Hän on rikkonut singleillään henkilökohtaisia julkaisupäivän striimausennätyksiään ja saanut myös kasvavassa määrin radiosoittoa. Kokonaisvaltaisen show-kokemuksen tarjoaminen näkyy vahvasti artistin keikoilla. Vaikuttavien laulu- ja esiintymistaitojensa lisäksi Nelli tuo esiintymisiinsä mukaan myös paljon tanssia.
Nelli Matula työstää parhaillaan kolmatta albumiaan.
Upcoming Festivals
No Festivals Found !
Nelli Matula has no upcoming festivals for now